Jatkan viime kertaiseen aiheeseen liittyen, että vitsi kävikin tuuri ja sain nähdä Vilma Jään livenä! Stoassa oli koko perheen after ski -tapahtuma, jossa Vilma Jää esiintyi duona. Sain ostettua nyt sen CD:nkin ja vietyä levykauppaterveiset itse perille.
Keikka oli tosi hieno ja tekstit sekä biisit yhtä vaikuttavia ja osin vaikuttavampiakin livenä kuultuna. Erityisen hurmaavaa oli, että yleisössä oli paljon ihan pieniä lapsia. Miten hieno tapa pienille saada tutustua kansanmusiikkiin! Ja Vilma Jää otti yleisön upeasti myös huomioon; lapset (ja aikuisetkin!) pääsi luvan kanssa kirkumaan ja lopuksi vielä tanssimaan koreografiaa. Stoaa kannattaa muuten pitää silmällä jos ilmaset, lapsiperheet huomioonottavat ja laadukkaita musiikkiesityksiä sisältävät tapahtumat kiinnostaa. Ollaan käyty useammassa ja aina ollaan tykätty.
Ilmi Veeran musakuulumisista sen veerran, että männäviikolla aloitin taas yhden uuden apurahahakemuksen kirjoittamisen ja oltiin Matiaksen kanssa studiolla tutkimassa biisejä. Mä innostuin studiopäivästä niin, että menin pitkästä aikaa myös vähän ylikierroksille. Heräsin sitten yöllä kesken unien ajattelemaan päivän juttuja - mielekkäitä asioita siis, mutta väärään vuorokaudenaikaan.
Multa on viime aikoina kyselty tämän vuoden keikoista. Niitä en oo juurikaan sopinut, koska haluan antaa itselleni levyntekorauhan. Kuitenkin yksi hieno keikka on tulossa syksyllä ja parasta siinä on se, että se on kaikkien saavutettavissa ympäri maan. Sellanen uusi striimauspalvelu kuin IndieHub äänittää kotimaisten indieartistien kanssa studiotallenteen liveyleisön edessä ja meidän yhtye saa kunnian olla tässä mukana! Mennään sinne soittamaan Maissin, Jeren ja Simon kanssa. IndieHubilla on nyt vielä menossa EarlyBird-kampanja 20.4. saakka; aion itsekin tarttua tohon tarjoukseen. Heidän esiintyjälistastaan mulle oli entuudestaan tuttuja Marian Kyyneleet, Kuopus, Suisto ja Dänkki Briha. Näistä kolmea viimeksimainittua en oo vielä nähnyt livenä, joten ootan innolla että pääsen näitä keikkoja striimaamaan.
Nyt aurinko loimottaa niin lämpimästi, että laitan läppärin pois ja siirryn viileämpään kohtaan oleilemaan. Aamulla jo ulkoiltiin, kohta lisää. On kamalaa, että ulkona ei oo lunta ku pitäis vielä todellakin tähän vuodenaikaan olla, mutta samalla ihanaa ku on niin keväistä.
Siis terveisiä poikkeuksellisen lämpimästä, maaliskuisesta Helsingistä!
Comentarios